Uusi tutkimus vahvistaa:
Parvekelasitus säästää energiaa
Jopa 10,7 prosentin ja keskimäärin peräti 5,9 prosentin säästö asuintalon lämmitysenergiankulutuksessa. Nämä vaikuttavat tulokset saatiin Tampereen yliopistossa elokuussa valmistuneessa Kimmo Hilliahon tutkimuksessa parvekelasituksen energiataloudellisista vaikutuksista.
Tutkimus toteutettiin Suomessa ja siihen liitettiin vertailulaskelmia Saksasta. Kenttämittausten ja tietokonesimulaatioiden avulla vertailtiin lasitettujen ja lasittamattomien parvekkeiden lämmitysenergiankulutusta sekä selvitettiin parveketyypin, lämmöneristyksen ja ilmansuunnan vaikutusta lasitettujen parvekkeiden lämpötiloihin.
Uusi tehokas tuulikaappi
Tulokset osoittivat, että korvausilman ottaminen lasitetulta parvekkeelta parantaa selvästi lasituksella saavutettavaa energiansäästöä. Parhaimmillaan parvekkeesta syntyy tehokas tuulikaappi, ja parvekkeen takana olevan huoneen lämpötilaa voidaan laskea jopa asteella. Asukkaat säästävät ja asumismukavuus lisääntyy.
Sisäänvedetyillä parvekkeilla lasitus on usein vielä tehokkaampi energiansäästäjä kuin ulkonevilla parvekkeilla. Eteläparvekkeilla säästöä syntyy hieman enemmän kuin muihin ilmansuuntiin avautuvilla parvekkeilla, mutta kaikilla säästöt ovat merkittäviä. Lasituksen tiiviyttä tutkittaessa todettiin, että rakojen kasvattaminen ei juurikaan vaikuttanut energian säästöön.
Ratkaisevaa on myös se, miten asukkaat käyttävät lasitusta. Useimmiten suomalaiset käyttävät parvekelasitusta energiataloudellisesti oikein: talvella lasit pidetään kiinni ja kesällä auki. Tarkempia käyttöohjeita kuitenkin tarvitaan säästöjen maksimoimiseksi.
Saksassa vielä suurempia säästöjä
Tutkimusta täydennettiin energialaskelmilla, jotka toteutettiin suomalaisten tutkimustalojen kanssa vertailukelpoisissa berliiniläisissä elementtitaloissa.
Parvekelaseilla saavutettu lämmitysenergiansäästö vaihteli Berliinissä 5,6 prosentista 12,0 prosenttiin.
Eniten lasituksesta oli hyötyä rakennuksessa, jonka parvekkeet oli suunnattu etelään ja korvausilma otettiin parvekkeen kautta. Selvimmin energiansäästöön vaikutti se, että tuloilma otettiin parvekkeelta eikä ulkoa. Keskimäärin lämmitysenergiaa säästyi 8,2 % eli vielä enemmän kuin Suomessa.
Rahan arvoinen ratkaisu
Rakennuskannan pysyminen hyvässä kunnossa ja kohtuulliset hoitokustannukset vaikuttavat suoraan asumiskustannuksiin – ja asukkaiden tyytyväisyyteen. Asumismukavuuden lisäksi laadukas ja oikein käytetty parvekelasitus tuo selvää rahallista hyötyä asunnon asukkaille ja omistajille.
Tampereella julkistetuista tutkimustuloksista syntyy selkeä johtopäätös: erityisesti kaikkiin 1960- ja 1970-lukujen kerrostaloihin kannattaa asentaa parvekelasitus. Suuria säästöjä saavutetaan myös uusissa kerrostaloissa, joissa korvausilma otetaan lasitetun parvekkeen kautta.
Energian säästymisen lisäksi parvekelasitus tuo muitakin merkittäviä taloudellisia hyötyjä. Tohtori Jussi Mattilan tutkimuksen mukaan parvekkeiden lasittaminen vaikuttaa talon yleiseen kuntoon: se voi siirtää talon parvekkeiden remontointitarvetta kuudesta kymmeneen vuotta!
Lue koko tutkimus Tampereen Teknillisen Yliopiston sivuilta...
Professori Matti Pentin kommentit tutkimuksesta
Tutkimuksesta käytännön johtopäätöksiin
”Tutkimustuloksia voidaan suoraan hyödyntää monella taholla”, tiivistää Kimmo Hilliaho. –”Kiinteistönomistajat pystyvät siirtämään julkisivuremontteja parvekelasituksen ansiosta useilla vuosilla. Lämmitysenergiaa säästyy ja käyttökulut pienenevät.
Arkkitehdit saavat perusteet suunnitella puolilämpimiä tiloja pihan ja sisätilojen
väliin vihervyöhykkeiksi. Samoin energiaremonteissa on perusteltua ottaa suunnitelmiin energiaa säästävät lasitukset.
Lasituksen ostajalle tieto energiansäästöstä ja rakenteiden paremmasta säilymisestä luo taloudellisen perustan hankinnalle.
Suunnittelijoille ja lupaviranomaisille on nyt esittää tutkittua tietoa siitä, että eniten energiansäästöä saadaan, kun tuloilma otetaan lasitetun parvekkeen kautta.”
Kokonaisuus tekee investoinnista kannattavan
”Uudet tutkimustulokset parvekelasitusten 5 prosentin energiansäästövaikutuksista eivät yllättäneet”, toteaa professori Matti Pentti Tampereen teknillisestä yliopistosta. ”Lasitus pitää lämmityskausina parvekkeen muutamia asteita lämpimämpänä ja tämä heijastuu sisälämpötiloihin.
Tuulen vaikutuksen eliminoiminen on merkittävää. Myös lasitusten tarjoama suoja rakenteille oli odotettavissa. Meillähän oli jo käytössä tekniikan tohtori Jussi Mattilan tutkimustulokset lasitusten betonirakenteita suojaavasta vaikutuksesta.
Investoinnin kannattavuutta arvioitaessa pitää ottaa huomioon myös lasitetun parvekkeen pidempi vuotuinen käyttöaika, käyttömukavuus ja sen tarjoama lisätila.”
Suuria linjoja
”Parempaa energiatehokkuutta kannattaa lähteä hakemaan jo kaavoittajan ja arkkitehdin työpöydiltä”, painottaa Matti Pentti. ”Ihanteelliset tontit kaavoitetaan niin, että niille voidaan rakentaa taloja ja asuntoja, joiden olohuoneen isot ikkunat avautuvat etelään ja pieni-ikkunaiset makuuhuoneet muihin ilmansuuntiin. Suojaudutaan tuulelta ja päästetään talviaurinko lämmittämään tiloja.
Julkisivut suunnitellaan siten, että lasitettu julkisivu peittää isompia kokonaisuuksia. Tämä on ehkä viime aikoina päässyt unohtumaan. Lasitettu parveke on lämmittämätöntä tilaa, eikä lasitus muuta sitä rakennusluvan kannalta sisätilaksi.”
Asuntojen energiansäästökeskustelussa puhutaan paremmista eristeistä, vesikalusteista, energiatehokkaista kodinkoneista, energiansäästölampuista, asunnon sisälämpötiloista, tuulettamisesta... Lämmön talteenotto tarkoittaa useimmiten teknisiä järjestelmiä. Tutkimus osoittaa, että aurinkoa hyödyntävät ulkotilat ovat myös tehokkaita lämmön talteenottajia.
Lue koko tutkimus Tampereen Teknillisen Yliopiston sivuilta...