Lumon maailmalla

Lumon maailmalla

lumon-toiminta2

Lumon on aidosti Eurooppalainen kaupunkikuvan modernisoija, jonka innovaatioihin ovat ihastuneet eri maiden arkkitehdit ja rakentajat. Yhteydenottopyyntöjä tulee ympäri maailman. Kahvipöytien puheensorinasta voi jo erottaa eri maiden kielet ja kulttuurit. Tytäryhtiöitä on Ruotsissa, Norjassa, Espanjassa, Saksassa, Kanadassa ja Venäjällä.

Vuoden 2012 liikevaihtomme oli 80 miljoonaa euroa, josta viennin ja tytäryhtiöiden liiketoiminnan osuus oli 20 M€. Lumon yhtiöiden palveluksessa oli vuoden 2011 alussa on noin 600 henkilöä, joista tytäryhtiöissä ja viennissä noin 100 henkilöä.

Liikevaihdostamme puolet tulee parvekelaseista. Parvekelaseista 1/3 menee vientiin, yhteensä 20 eri maahan. Tärkeimmät vientimaat ovat Espanja, Ruotsi, Saksa, Venäjä, Norja ja Sveitsi.

Kasvava tuotanto on tarkoitus säilyttää kotimaassa.